Table of Contents
Piraattipuolueen periaateohjelma
Ydinarvoina vapaus ja yhdenvertaisuus
Piraattipuolue on edistyksellinen puolue, joka tavoittelee vapaata, yhdenvertaista, avointa ja ekologisesti kestävää tulevaisuuden yhteiskuntaa. Piraattipuolue on osa kansainvälistä piraattiliikettä. Piraattipolitiikan keskiössä ovat tiedon ja teknologian politiikka sekä vapaa internet, jossa ihmisoikeudet toteutuvat. Piraattien ydinviestillä on yhä kasvava merkitys teknologian ja tietoverkkojen kehittyessä.
Piraattipuolue edistää jokaisen ihmisen vapautta ajatella ja toimia haluamallaan tavalla sekä toteuttaa, ilmaista ja kehittää itseään, kunhan se ei rajoita muiden vapauksia. Julkisen vallan on suojattava ihmisiä vapauden loukkauksilta ja turvattava sellaiset olosuhteet, joissa vapaiden valintojen tekeminen on käytännössä mahdollista.
Osallistava demokratia ja hajautettu valta
Vapaus toteutuu parhaiten moniäänisessä ja osallistavassa demokratiassa, jossa on vahvat oikeusvaltion periaatteet, läpinäkyvä julkinen hallinto ja laadukas julkinen keskustelu, jossa sanan- ja ilmaisunvapaus toteutuvat. Toimiva demokratia edellyttää, että poliittiselle osallistumiselle ei ole byrokraattisia, teknisiä, taloudellisia tai kulttuurisia esteitä. Tietotekniikka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tarjota julkisesti tuotettu tieto ja päätösten perusteet kaikkien saataville sekä tukea kansalaisten osallistumista päätöksentekoon, kunhan digitaalinen lukutaito on kunnossa. Samalla tietotekniikka tarjoaa erilaisia hybridivaikuttamisen ja manipuloinnin mahdollisuuksia, joita vastaan demokratiaa on puolustettava.
Päätöksenteossa on huomioitava laajasti tieteellisen tutkimuksen tulokset ja eri alojen asiantuntemus. Poliittisen vallan ja vastuun on kuitenkin oltava poliitikoilla. Erikoistuneiden asiantuntijoiden ja virkakoneistojen tehtävä on palvella demokratiaa ja tarjota tietoa päätöksenteon tueksi. Piraattipuolue ei siis halua teknokratiaa eli asiantuntijavaltaa, jossa asiantuntijat tekevät päätöksiä kansanvallan ohi. Päätöksenteossa voidaan käyttää apuna algoritmeja, tekoälyä ja muita teknologisia järjestelmiä. Tällaisten järjestelmien ja niiden käyttämän datan on oltava avoimia. Vastuuta päätöksenteosta ei tule ulkoistaa teknologialle, vaan sen on oltava ihmisillä.
Piraattipuolue kannattaa hajautettua valtaa, jossa hierarkiat ovat matalia ja päätökset tehdään lähellä niitä, joita päätökset koskevat. Vallan hajauttaminen edesauttaa yhteiskunnan resilienssiä eli kriisinkestävyyttä ja sopeutumiskykyä. Päätöksiä voidaan niiden mittaluokasta riippuen tehdä paikallisella, kansallisella tai kansainvälisellä tasolla. Yhteiset päätökset on kaikilla päätöksenteon tasoilla tehtävä avoimesti ja demokraattisesti. Epädemokraattiset valtakeskittymät on demokratisoitava.
Talous, työ, toimeentulo ja ympäristö
Piraattipuolue haluaa edistää talousjärjestelmää, joka tyydyttää kaikkien ihmisten perustarpeet ja toimii planeetan aineellisten reunaehtojen puitteissa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on onnistunut kansainvälisesti katsottuna hyvin perustarpeiden tyydyttämisessä, keskinäisen luottamuksen synnyttämisessä ja sosiaalisen liikkuvuuden mahdollistamisessa, mutta monet sen instituutioista ovat kiinni 1900-luvun talous- ja työpoliittisessa ajattelussa, eikä pohjoismainen malli ole onnistunut taittamaan aineellisen kulutuksen kasvua. Niin kauan, kun talouskasvua ei onnistuta kytkemään irti aineellisen kulutuksen kasvusta, on aktiivisesti etsittävä tapoja järjestää talous ja yhteiskunnat niin, ettei talouskasvu ole välttämätöntä. Piraattipuolue ei sitoudu mihinkään viime vuosituhannen talouspoliittiseen ajatussuuntaukseen eikä vakiintuneeseen eturyhmään.
Perinteisten yksityisen ja julkisen sektorin palkkatöiden ja yrittäjyyden lisäksi toimiva yhteiskunta nojaa oleellisesti perinteisten talouden mittarien tavoittamattomiin asioihin, kuten kodeissa tehtävään hoiva- kasvatus- ja kotitaloustyöhön sekä erilaisten yhteisten resurssien ylläpitoon, kehittämiseen ja hyödyntämiseen. Yhteisresursseja eli commonseja ovat esimerkiksi ympäristö ja luonnonvarat, tiede ja taide, kieli ja kulttuuri, teknologiset standardit ja protokollat sekä Wikipedian ja vapaiden ohjelmistojen kaltaiset digitaaliset yhteisresurssit.
Piraattipuolue haluaa edistää reilua ekologista siirtymäpolitiikkaa, jossa huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta, tähdätään hiilinegatiivisuuteen sekä varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi aineellisen kulutuksen vähentämistä, fossiilienergiasta luopumista, hiilinielujen vahvistamista ja Suomessa erityisesti metsien ja soiden suojelua. Maankäytöllä on ekologisessa siirtymässä keskeinen rooli sekä kaupungeissa että maaseudulla. Niin rakennetun ympäristön kuin maa- ja metsätaloudenkin on vaalittava paikallisen luonnonympäristön hyvinvointia ja kunnioitettava planeetan aineellisia rajoja. Ekologisesti kestävän yhteiskunnan on oltava myös resilientti. Piraattipuolue kannattaa hajautettuja ratkaisuja energiantuotannossa ja maataloudessa. Kaupungeissa piraatit kannattavat tiivistä yhdyskuntarakennetta, jossa liikkuminen tapahtuu pääasiassa kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteellä. Digitaaliset palvelut ja etätyö vähentävät liikkumisen tarvetta. Ympäristökysymykset ovat samanaikaisesti globaaleja ja paikallisia ja niitä on myös ratkaistava kaikilla tasoilla. Hallittu ja reilu ekologinen siirtymä onnistuu vain, jos se tehdään osallistavalla ja oikeudenmukaisella tavalla.
Vapaassa yhteiskunnassa ihmisillä on paljon vapaata aikaa. Työtä on sopivasti ja se on tekijälleen merkityksellistä ja palkitsevaa. Kenenkään perustoimeentulon ei pidä riippua työnteosta, vaan sen on oltava vastikkeetonta, universaalia ja automaattista. Piraattipuolue kannattaa perustulon käyttöönottoa, mikä helpottaisi erityisesti epäsäännöllisten tulojen saajia, kuten pätkä-, osa-aika- ja silpputyöläisiä, pien- ja kevytyrittäjiä ja itsensätyöllistäjiä, alustatyöläisiä, omaishoitajia, opiskelijoita, verkkosisällöntuottajia, taiteilijoita ja tutkijoita. Yhteiskunnallisesti arvokasta työtä tehdään paljon perinteisen palkkatyön ulkopuolella. Tämä on huomioitava myös työpolitiikassa.
Oppiminen, tiede ja kulttuuri
Piraattipuolue haluaa edistää laadukasta kasvatusta, koulutusta ja läpi elämän jatkuvaa uuden oppimista. Tämä tarkoittaa varhaiskasvatuksen, yleissivistävän peruskoulutuksen, korkeatasoisen ammattikoulutuksen ja tieteellisen korkeakoulutuksen lisäksi myös vapaata sivistystyötä ja erilaisia itseoppimisen muotoja. Piraattipuolue haluaa oppimateriaalit avoimiksi. Tekijänoikeudet eivät saa hankaloittaa opettajien työtä. Koulutetut, yleissivistyneet, uteliaat ja kriittiset kansalaiset yhdessä laadukkaan tiedonvälityksen ja journalismin kanssa ovat toimivan demokratian edellytyksiä.
Piraattipuolue haluaa edistää korkeatasoista ja vapaata tieteellistä tutkimusta ja tavoitteellista innovaatiopolitiikkaa. Tieteellisen tutkimuksen tulokset ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ja tieteellisten julkaisujen on oltava vapaasti kaikkien saatavilla. Suuret tiedekustantajat tekevät tekijänoikeusjärjestelmää ja tutkijoiden ilmaista työtä hyödyntämällä huomattavia voittoja. Tiedeyhteisön ja yliopistojen neuvotteluasemaa suhteessa suuriin tiedekustantajiin on parannettava.
Yhteisen kulttuurin vapaa liikkuminen ja kehitys edesauttavat luovuutta ja kekseliäisyyttä eikä kulttuurin kaappaaminen yksityiseen omistukseen tekijänoikeuksien ja patenttien kaltaisilla rajoituksilla ole lähtökohtaisesti hyväksyttävää. Tilapäiset monopolit voidaan hyväksyä, jos ne raukeavat kohtuullisen ajan kuluttua ja kannustavat uuden luomiseen. Nykyinen immateriaalioikeusjärjestelmä on pikemminkin suurten oikeudenhaltijoiden saavutettuja etuja palveleva kehityksen jarru ja uhka sanan- ja ilmaisunvapaudelle kuin uuden luomiseen kannustava väline. Järjestelmä onkin uudistettava niin, että palvelee sekä kuluttajien että tekijöiden mahdollisuuksia.
Tietosuoja, yksityisyys ja syrjimättömyys
Tietotekniikan läpäisemässä, verkottuneessa yhteiskunnassa julkinen valta ja yritykset keräävät ihmisistä paljon tietoa yhtäältä päätöksenteon tueksi ja toisaalta tehdäkseen sillä liiketoimintaa. Piraattipuolue kannattaa vahvaa yksityisyydensuojaa ja tietosuojaa. Ihmisillä on oltava valta päättää, mitä tietoa heistä kerätään ja miten sitä käytetään. Esimerkiksi kohdennettu poliittinen mainonta ja yksilöiden luottoluokittaminen ovat erittäin ongelmallisia ihmisten yksityisyyden, tietosuojan ja itsemääräämisoikeuden kannalta.
Piraattipuolue vastustaa kaikkea syrjintää, joka perustuu esimerkiksi etniseen taustaan tai ihonväriin, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin, ikään, terveyteen tai toimintakykyyn. Syrjintä on moniulotteinen kokonaisuus ja erityisen hankalaa on moniperustainen syrjintä, jossa sama ihminen tulee syrjityksi useammalla perusteella. Syrjiviä rakenteita voi olla laissa, yhteiskunnallisissa instituutioissa ja kulttuurisissa tottumuksissa. Piraattipuolue haluaa purkaa näitä syrjiviä rakenteita yhdenvertaisuuden lisäämiseksi.
Piraattipuolueen toimintaperiaatteet
Piraattiliike on elävä kansalaisliike, jonka jäsenet voivat aina nostaa keskusteluun ja kyseenalaistaa liikkeen vakiintuneet tavoitteet ja toimintatavat. Piraatit eivät ole mustasukkaisia, jos muut ottavat piraattien tavoitteita agendalleen. Samoin piraatit voivat ottaa muiden esiin nostamia, hyviksi katsomiaan tavoitteita omikseen.
Piraattipuolue sitoutuu itse toimimaan avoimesti ja läpinäkyvästi ja edistämään avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaatteita kaikessa päätöksenteossa. Piraattipuolue sitoutuu syrjimättömyyteen ja sen edistämiseen kaikkialla. Puoluetta edustavat henkilöt sitoutuvat noudattamaan syrjimättömyyden periaatetta, eivätkä toiminnallaan ja puheillaan puolueessa tai sen ulkopuolella tue, kannusta tai hyväksy syrjintää tai ennakkoluuloisuutta.
Piraattipuolue toimii tavoitteidensa saavuttamiseksi kansalaisyhteiskunnassa ja luottamuselimissä. Myös kansalaistottelemattomuus ja muu väkivallaton suora toiminta on mahdollista. Piraatit tuomitsevat kaiken väkivaltaisen toiminnan ja erityisesti poliittisen väkivallan.
Piraattipuolueen listoilta valitut luottamushenkilöt sitoutuvat toimimaan erityisesti periaateohjelman mukaisesti.
Piraattiliikkeen tehtävä
Piraattipuolue on osa kansainvälistä piraattiliikettä, joka syntyi varhaisen internet-kulttuurin ja tekijänoikeuskiistojen myötä. 2000-luvun alun internetiin liittyi lupaus vapaasta julkisesta tilasta, jota valtiot ja suuryritykset eivät onnistu kontrolloimaan. Viimeistään 2010-luvun kuluessa tuli kuitenkin selväksi, että suuret teknologiayritykset ja valtiot kykenevät valjastamaan internetin omiin liiketoiminnan, valvonnan ja geopolitiikan tarkoituksiinsa. Internetin käyttäjien henkilötiedoista ja heidän yhdessä tuottamistaan sisällöistä on tullut kaupan, manipuloinnin ja kontrollin välineitä.
Yhteiskunnallinen muutos synnyttää uudenlaisia eturistiriitoja ja poliittisia jakolinjoja, kuten kysymys työntekijöiden oikeuksista 1800-luvulla ja ympäristökysymys viimeistään 1970-luvulta alkaen. Digitalisaatio mahdollistaa sekä lisääntyvän valvonnan, kontrollin ja manipuloinnin että vapaan tiedonvälityksen, omaehtoisen kulttuurin ja talouden kehittymisen. Piraattipuolueen historiallinen tehtävä on tuoda tieto- ja teknologiapolitiikka politiikan valtavirtaan ja varmistaa, että vapaus, yhdenvertaisuus, demokratia ja ihmisoikeudet toteutuvat myös digitalisaatiossa.
Periaateohjelma on hyväksytty puoluekokouksessa 27.9.2020